Miten valita sopivat värikynät lapselle?

Piirtäminen on yksi lasten suosikki harrastuksista, mikä on erittäin hyvä heidän kehityksen kannalta. Visuaalinen toiminta on erittäin tärkeää lapsen hienomotoristen taitojen ja hänen mielikuvituksensa kehittymiselle. Siksi monet vanhemmat ostavat värikyniä lapselle. Jotta piirtäminen olisi mielenkiintoista ja mahdollisimman hyödyllistä, sinun on valittava lapsellesi hyvät työkalut: puu-, muovi-, vaha-, akvarelli- tai pastellikynät. Mitkä ovat parhaat värikynät lapselle?

Lapset rakastavat piirtämistä, ja vanhempien tehtävänä on tarjota lapsille kaikki tähän tarvittavat työkalut. Mukava piirtää hyvillä värikynillä. Aikuiset tai lapset eivät halua piirtää huonoilla värikynillä. Jotta lapset voisivat piirtaa, heillä täytyy ennen kaikkea olla sopivia työkaluja. Valikoima on niin laaja, että vanhempien on joskus vaikea päättää, mitkä värikyniä sopivat lapselle. Katsotaanpa tarkemmin, millaisia värikyniä on nykyään tarjoilla.

Tavalliset puuvärikynät

Tavalliset puuvärikynät ovat tuttuja kaikille lapsuudesta lähtien. Ne koostuvat puurungosta ja värilyijy sisällä. Tällaisten kynien värivalikoima sisältää yleensä 6-18 väriä, mutta se voi olla jopa 100-120 sävyä. Värikynälajitelma on hieno lahja lapsille. Puisten kynien isoin ongelma, jos näin voin sanoa, on tarve teroittaa niitä säännöllisesti.

Puusta valmistetut värikynät jaetaan koulu- ja taiteeseen. Koululasten kynien valmistuksessa painotetaan ennen kaikkea ympäristöystävällisyyttä, turvallisuutta ja kohtuuhintaisuutta. Lapset pistävät usein värikynät suuhunsa värityksen lomassa, joten on erittäin tärkeää, että tuotteet eivät sisällä varallisia aineosia. Tämä on paras vaihtoehto aloittelevalle nuorelle ”taiteilijalle”. Laadukkaiden värikynien tulee antaa kirkkaita kylläisiä värejä ja jättää paperille jatkuvia hyviä viivoja, lyijy ei saa murtua muuten tai murentua kun sitä teroitetaan, eikä runko saa hajota.

Vahavärikynät

Vahakynät, joita kutsutaan myös väriliiduiksi, valmistetaan luonnollisista ainesosista – vahasta ja elintarvikeväreistä. Vahakynät koostuvat kiinteästä värilyijystä, joka on yleensä kääritty etikettiin. Lapset rakastavat niitä, sillä näillä kynillä on erittäin helppo piirtää. Hyvät vahakynät piirtävät intensiivistä ja kirkasta väriä.

Kun ostat vahakyniä, sinun on otettava huomioon lapsen ikä. Liian ohuet vahaväriliidut voivat rikkoutua helposti, joten ne sopivat paremmin koululaisille.

Paras vaihtoehto noin kaksivuotiaille lapsille on paksunnetut kynät (halkaisija noin 10 mm). Ne voivat olla pyöreitä tai kuusikulmaisia, harvemmin kolmion muotoisia, hyvin mukautettuja lapsen käteen.

Muovikynät

Muoviset värikynät, jotka ovat huomattavasti kovempia kuin vahakynät, piirtävät ohuempia ja selkeämpiä viivoja. Yleensä muovikynät ovat kuusikulmaisessa tai kolmiomaisessa muodossa, eivätkä ne ole vahvuudeltaan huonompia kuin puuvärikynät.

Kaksipuolisissa muoviväriliituissa voi olla kapea kärki piirtämiseen ja leveä kärki värjäämiseen. Tällaiset kynät sopivat parhaiten 4-5-vuotiaille lapsille.

Saatavilla on myös muovirunkoisia kyniä ja kääntömekanismi. Sisäänvedettävässä värilyijyssä voi olla muovi- tai geelipohja. Tällaisten kynien kirkkaat ja kylläiset värit ovat erittäin suosittuja lasten keskuudessa.

Akvarellikynät lapsille

Jos haluat tuoda vaihtelua lapsesi luovuuteen, sinun kannattaa ostaa akvarellikyniä. Tällaisen kynän lyijy koostuu puristetusta vesiväristä, ja niillä voi piirtää kuivalle tai kostealle paperille.

Kuivalle paperille piirtäminen ei eroa tavallisilla värikynillä piirtämisestä, mutta sitten piirustuksen voi hahmotella märällä siveltimellä. Tuloksena on epätavallinen kuva, ikään kuin vesiväreillä maalattu.

Märkälle paperille piirrettäessä vesiväriefekti ilmestyy välittömästi. Akvarellikyniä käytetään parhaiten vesiväreihin tarkoitetulla erikoispaperilla.

Katso myös:
Akvarellikynän ominaisuudet ja käyttö
Mikä on akvarellikynä?

Pastellikynät

Nämä ovat pastellista tehtyjä värikyniä, joihin on sekoitettu erityistä sideainetta. Pastellikynät muistuttavat ulkonäöltään kovia tai pehmeitä tikkuja. Pastellien pääominaisuus on pehmeät värit ja tuloksena olevan kuvan ”samettimainen” pinta.

Pastellikynillä työskentely vaatii erityisiä taitoja, ja siksi tämä työkalu on hyvä koululaisille tai taidepiireihin osallistuville lapsille.

Jotta lapset voisivat piirtaa unelmiansa, heillä täytyy ennen kaikkea olla sopivia työkaluja. Jos lapsesi pidää piirtämisestä ja kuvittamisesta, värikynälajitelma on ehdoton hitti!